Ympäristö
Me Tampereen Energiassa rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa tulevaisuutta, joka kestää. Muutamme määrätietoisesti Tampereen energiajärjestelmää kohti vähäpäästöistä, luotettavaa ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavaa kokonaisuutta, joka tukee sekä asiakkaidemme ilmastotavoitteita että kaupunkilaisten arkea.

Pitkäjänteiset investointimme puhtaampaan energiantuotantoon ovat vähentäneet lämmön- ja sähköntuotantomme hiilidioksidipäästöjä 85 prosenttia vuodesta 2010. Samalla kehitämme energiajärjestelmää, joka perustuu yhä vahvemmin sähköistymiseen, hukkalämpöjen hyödyntämiseen ja uusiin teknologioihin.
Vähennämme toimintamme ympäristövaikutuksia ja vahvistamme luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi vastuullisen polttoainehankinnan ja turpeesta luopumisen kautta. Näin varmistamme, että energiaa on saatavilla kestävästi ja luotettavasti – tamperelaisten hyväksi.



Päästöjen kehitys – matkalla kohti
Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta
Viimeisten 15 vuoden aikana olemme ottaneet isoja harppauksia kohti puhtaampaa energiantuotantoa. Tämä ei ole tapahtunut sattumalta. Vuodesta 2010 lähtien olemme toteuttaneet määrätietoista investointiohjelmaa, joka on mahdollistanut ennätysnopean siirtymisen uusiutuviin energialähteisiin perustuvaan tuotantoon.
Pariisin ilmastosopimus velvoittaa energiateollisuuden todellisiin ja nopeisiin muutoksiin: maapallon lämpötilan nousu on rajoitettava selvästi alle kahden asteen, ja tavoite on tähdätä 1,5 asteeseen. Oma tavoitteemme on kunnianhimoinen: vähentää vuoden 2010 tasoon verrattuna päästöjä 90 % vuoteen 2027 mennessä.
Olemme monipuolistaneet kaukolämmön tuotantoa kohti vähäpäästöisiä ja uusiutuvia ratkaisuja. Biomassan käyttö ja hukkalämmön talteenotto ovat olleet keskeisiä vähäpäästöisen tuotannon muotoja. Savukaasupesurit, lämpöpumput, sähkökattilat ja kaukolämpöakut sekä erilaiset energiatehokkuustoimet ovat vahvistaneet kehitystä entisestään ja pienentäneet energiantuotannon hiilijalanjälkeä merkittävästi.
Vuodesta 2010 lämmön- ja sähköntuotannon päästömme ovat vähentyneet 85 %. Viime vuonna kaukolämmön ominaispäästökerroin oli 64 g CO₂e/kWh, kun vuonna 2024 vastaava luku oli 83 g CO₂e/kWh. Päästökerroin pieneni näin ollen noin 23 prosenttia edellisestä vuodesta. Päästökerroin kuvaa kaukolämmön tuotannosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä tuotettua energiayksikköä kohden.
Päästöjen selvä väheneminen ei johdu puupolttoaineiden käytön kasvattamisesta. Päinvastoin bioenergian käyttö väheni Tampereen Energian tuotannossa jo toista vuotta peräkkäin. Päästövähennyksen taustalla on sähkön ja hukkalämpöjen käytön lisääminen kaukolämpöjärjestelmässä. Perinteisten fossiilisten polttoaineiden osuus kaukolämmön tuotannossa on pienentynyt lähes olemattomaksi. Turpeen käytön lopetimme Tampereella maaliskuussa 2025.
Samalla kun olemme vähentäneet päästöjä, olemme varmistaneet toimitusvarmuuden ja tarjonneet asiakkaille entistä monipuolisempia ratkaisuja.


Perinteisten fossiilisten polttoaineiden osuus kaukolämmön tuotannossa on pienentynyt lähes olemattomaksi.

Työmme luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi

Tavoitteemme on suunnitelmallisesti vähentää toimintamme ympäristöhaittoja ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Pyrimme ehkäisemään luonnon pilaantumista ja parantamaan ilman ja veden laatua. Pyrimme käyttämään vettä kestävällä tavalla. Selvitämme entistä tarkemmin, miten toimintamme vaikuttaa luonnon ekosysteemeihin. Haluamme suojella luonnon monimuotoisuutta ja vähentää ilmastonmuutoksen, maankäytön muutosten ja luonnonvarojen käytön aiheuttamia haittoja.
Vuonna 2025 kaikki laitoksillemme hankittu puupolttoaine oli peräisin kotimaisista, jäljitettävistä lähteistä. Edellytämme hankintasopimuksissamme, että puupolttoaineet täyttävät voimassa olevat kestävyyskriteerit. Lisäksi metsäbiomassapolttoaineiden tulee olla peräisin metsistä, joiden hoito on kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaista. Toimittajien edellytetään myös tunnistavan lahopuun merkityksen luonnon monimuotoisuudelle ja tuntevan periaatteet lahopuun säilyttämiseksi ja tuottamiseksi.
Kartoitimme hankkimamme puupolttoaineen sertifiointitietoja ja asetimme tulosten perusteella portaittain kasvavan tavoitteen metsäsertifioidun puun osuudelle. Selvitämme mahdollisuutta sertifioida oma puun alkuperän hallintaketjumme, jotta voisimme jatkossa viestiä tarkemmin tavoitteen täyttymisestä. Teimme puupolttoaineiden alkuperätietoihin liittyen omavalvontaa ja auditoimme polttoainetoimittajia.



Muutamme maailmaa yhdessä asiakkaidemme kanssa
Teemme yhdessä asiakkaidemme kanssa työtä kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kehitämme energiaratkaisuja, jotka tukevat asiakkaidemme päästövähennyksiä ja auttavat heitä saavuttamaan omat ilmasto- ja energiatavoitteensa. Olemme tehneet määrätietoisia valintoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja nämä teot näkyvät konkreettisina hyötyinä asiakkaillemme.
Autamme asiakkaitamme valitsemaan oikeat energiaratkaisut, parantamaan energiatehokkuutta ja pienentämään päästöjä. Asiakkaillamme on käytössään aina ajantasaiset teknologiat sekä huolellisesti valitut energialähteet ilman omia suuria investointeja. Me teemme työn puolestanne.
Toimintamme vaikuttaa päivittäin satojentuhansien ihmisten arkeen ja hyvinvointiin. Päämäärämme on tehdä Tampereesta entistäkin parempi ja vetovoimaisempi kaupunki tarjoamalla luotettavaa, kestävää ja tulevaisuuteen katsovaa energiaa. Olemme alueen vahvin toimija ja turvallinen kumppani, joka mahdollistaa Tampereen kasvun ja kehityksen.
Uskomme, että energiamurros, yhteiskunnan sähköistyminen ja kaupungistuminen lisäävät energiajärjestelmien merkitystä erityisesti kaupunkiympäristöissä. Siksi kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja palveluitamme uusiutuvaan energiaan liittyen. Rakennamme kestävää, älykästä ja säävarmaa sähköverkkoa, joka mahdollistaa uusiutuvan energian liittämisen verkkoon ja tukee energiamarkkinoiden kehittymistä. Samalla varmistamme, että sekä kaukolämpö että sähkönsiirto toimivat luotettavasti ja vastuullisesti kaikissa tilanteissa.
Me Tampereen Energiassa varmistamme, että energia on asiakkaidemme käytettävissä kestävällä, älykkäällä ja tulevaisuuden tarpeet huomioivalla tavalla.

Tositarinat vuodelta 2025
Moro, tulin asentamaan uuden sähkömittarin!
Noin 70 prosentilla asiakkaistamme on jo käytössä uuden sukupolven älykäs sähkömittari. Tampereen Energia Sähköverkon alueella mittareita on yhteensä 177 000, joista vuoden 2025 loppuun mennessä noin 122 000 on vaihdettu uusiin. Vaihdot jatkuvat vielä vuosina 2026–2027, ja ne ovat asiakkaille maksuttomia.
Uudet mittarit antavat asiakkaille uusia mahdollisuuksia seurata ja ohjata omaa sähkönkäyttöä. Mittaamme kulutusta 15 minuutin välein, ja tiedot päivittyvät Sähkis-palveluun useita kertoja vuorokaudessa. Näin asiakas näkee nopeasti, miten omat valinnat – esimerkiksi sähköauton lataus tai lämmityksen säätö – vaikuttavat kulutukseen.
Mittarit parantavat myös turvallisuutta. Ne tunnistavat esimerkiksi sähköverkon nollaviat ja lähettävät hälytyksen suoraan käyttökeskukseemme. Tarvittaessa olemme yhteydessä asiakkaaseen ja voimme korjata vian jo ennen kuin se aiheuttaa haittaa.
Lisäksi uusi mittari mahdollistaa sähkönkäytön älykkään ohjauksen. Sen avulla voidaan ohjata esimerkiksi lämmitystä tai sähköauton latausta ja hyödyntää edullisempia sähkötunteja. Tulevaisuudessa mittarit tarjoavat yhä enemmän mahdollisuuksia kodin energianhallintaan.

Arkeologi mukana varmistamassa sähkön reittiä
Kun ilmajohto vaihdetaan maakaapeliksi historiallisella alueella, työmaalle kutsutaan mukaan arkeologi. Hänen tehtävänään on varmistaa, että kaivu ei vahingoita maan alla mahdollisesti olevia muinaisjäännöksiä.
Näin toimittiin myös Tampereen Nurmin Partolassa, jossa asutusta on ollut jo 1400-luvulta lähtien. Alue on muinaisjäännöskohde, joten sähköverkon saneeraus vaati erityistä huolellisuutta. Toukokuisia kaivutöitä Partolassa seurasi arkeologi Kalle Luoto, joka tarkkaili maamassoja ja ohjeisti työn etenemistä.
– Jos maasta löytyy esimerkiksi saviruukun palasia tai luita, kaivaminen pitää keskeyttää heti, Luoto ohjeisti.
Mahdollisia löytöjä ovat myös vanhat rakenteet, kuten uunin perustukset tai hautapaikat, jotka pysäyttäisivät työt tutkimusten ajaksi. Yksittäiset esineet sen sijaan eivät yleensä keskeytä kaivua.
Tällä kertaa kaivannosta löytyi lähinnä tiilen kappaleita, lasinsirpaleita ja hiiltyneitä kiviä – varsinaisia muinaislöytöjä ei tullut vastaan. Työ päästiin viemään suunnitellusti loppuun, historiaa kunnioittaen.


Lämpö talteen, ei harakoille
Osa voimalaitoksen tuottamasta lämmöstä ei näy – se karkaa savukaasujen mukana ilmaan. Me päätimme ottaa sen talteen.
Naistenlahdessa on hyödynnetty savukaasujen lämpöä jo pitkään, mutta alkuvuonna 2025 otimme käyttöön uuden lämmöntalteenottolaitoksen, joka vie hyödyntämisen uudelle tasolle. Lämpöpumpputeknologian avulla talteen saadaan myös savukaasujen viimeiset lämpöasteet, ja lämpö siirretään kaukolämpöverkkoon.
Uusi ratkaisu laskee savukaasujen loppulämpötilan noin 20 asteeseen, mikä parantaa merkittävästi voimalaitoksen energiatehokkuutta. Kokonaisuus on poikkeuksellinen: vastaavaa ratkaisua ei ole aiemmin toteutettu suomalaisessa kaukolämmön tuotannossa. Korkean hyötysuhteensa ansiosta hanke sai myös 5,06 miljoonan euron tuen työ- ja elinkeinoministeriöltä.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
– Noin 20 MW lisää lämpöä talteen
– Se vastaa noin 150 kerrostalon lämmitystä pakkaspäivänä
– Vähemmän polttoainetta, pienemmät päästöt
– Enemmän hyötyä samasta energiasta
Yksinkertaisesti: aiemmin hukkaan mennyt lämpö muuttuu nyt kaukolämmöksi. Lämmön talteenotto on hyvä esimerkki siitä, miten pieniltäkin tuntuvat parannukset voivat yhdessä tehdä energiantuotannosta merkittävästi tehokkaampaa ja kestävämpää.

Sähkökattilalaitos keittää vettä tuulienergialla
Kun sähköä on paljon ja edullisesti saatavilla, me muutamme sen lämmöksi ja varastoimme myöhempää käyttöä varten.
Syksyllä 2025 otimme käyttöön uuden sähkökattilalaitoksen Tampereen Lielahdessa. Kahden kattilan yhteenlaskettu 100 megawatin teho riittää talvipakkasilla lämmittämään Hervannan kokoisen alueen ja kesällä jopa koko Tampereen.
Sähkökattilat hyödyntävät erityisesti uusiutuvaa sähköä, kuten tuulivoimaa. Lämpöä tuotetaan silloin, kun sähkö on edullista, ja varastoidaan kahteen suureen kaukolämpöakkuun. Näin lämpöä voidaan toimittaa asiakkaille juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Kattiloiden vahvuus on nopeus: ne voidaan käynnistää täyteen tehoon jopa 15 minuutissa. Kun sähkö on kallista, tuotanto siirtyy muihin laitoksiin. Tämä tekee energiantuotannosta joustavampaa ja auttaa pitämään kustannukset kurissa.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
– Vähemmän päästöjä kaukolämmössä
– Parempi kyky hyödyntää uusiutuvaa sähköä
– Joustavampi ja varmempi energiantuotanto
– Tasaisempi lämmön hinta asiakkaille
Sähkökattilalaitos on konkreettinen askel kohti energiajärjestelmää, jossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa entistä tehokkaammin ja rakennetaan hiilineutraalia Tamperetta.


Päästölaskuri tekee vaikutukset näkyviksi
Mitä oma energiankäyttö tarkoittaa ilmaston kannalta – ihan oikeasti? Yhä useampi asiakas haluaa tietää vastauksen numeroina, ei arvauksina.
Uusi päästölaskurimme tekee tästä helppoa. Sen avulla voi tarkastella kaukolämmön käytöstä syntyviä päästöjä nopeasti ja omaan tilanteeseen perustuen. Laskuri huomioi sekä Tampereen Energian verkoston että valitun lämmöntuotteen, joten tulos on mahdollisimman realistinen.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
– Päästöt konkretisoituvat selkeinä lukuina
– Eri vaihtoehtojen vertailu helpottuu
– Tuloksia voi hyödyntää esimerkiksi viestinnässä ja raportoinnissa
Kun vaikutukset ovat näkyviä, myös päätökset on helpompi tehdä. Päästölaskuri tukee siirtymää kohti vähäpäästöisempää energiankäyttöä – askel kerrallaan.


Ojaan rakennettu biohiilisuodatin
Kaikkea veden mukana kulkevaa ei näe, mutta sen vaikutukset näkyvät. Siksi rakensimme Tarastenjärvelle biohiilisuodattimen.
Tiikonojaan rakennettu biohiilisuodatin puhdistaa vettä sitomalla ravinteita ja haitta-aineita. Käytännössä biohiili toimii kuin luonnon oma suodatin, joka parantaa veden laatua jo ennen kuin vedet kulkeutuvat eteenpäin.
– Samalla opimme lisää vedenlaadun hallinnasta ja vaikutuksista, kertoo ympäristöinsinööri Laura Laaksonen.
Hanke on osa laajempaa Tarastenjärven alueen pinta- ja pohjavesien seurantaa, jossa Tammervoiman hyötyvoimalaitos on mukana. Seurannan avulla saamme tulevina vuosina tarkempaa tietoa biohiilisuodattimen vaikutuksista.
Toteutamme hanketta yhteistyössä Ekokumppanien, Pirkanmaan Jätehuollon, Tampereen kaupungin, Suomen Erityisjätteen ja Lassila & Tikanojan kanssa.


Y-Säätiö ❤️A-energialuokka
Y-Säätiö rakentaa koteja, joissa kohtuuhintaisuus ja ekologisuus kulkevat käsi kädessä. Pirkkalan Turriin valmistunut A-energialuokan vuokratalo osoittaa, että kaukolämmön ja älykkäiden energiaratkaisujen avulla voidaan yhdistää ympäristötavoitteet, asumismukavuus ja kustannustehokkuus.
Kohtuuhintaista ja samalla kestävää asumista. Tätä Y-Säätiö haluaa asukkailleen tarjota. Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen yleishyödyllinen vuokranantaja, joka tarjoaa koteja jo yli 19 000 asukkaalle eri puolilla maata. Konserni tarjoaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja M2-Kotien kautta sekä Y-Kotien erityisasuntoja tuen tarpeessa oleville.
”Meille Y-Säätiössä asuminen ei ole vain katto pään päällä, vaan se on kestävää, viihtyisää ja ympäristöarvot huomioivaa. Rakennuttajana haluamme panostaa ekologisiin rakennusprosesseihin, pitkäikäisiin ja energiatehokkaisiin taloihin sekä innovatiivisiin ratkaisuihin, jotka tukevat kestävää kehitystä ja asukkaiden hyvinvointia”, tiivistää Y-Säätiön viestintä- ja markkinointijohtaja Minna Pääkkönen yrityksen tavoitteet.
Energiatehokkuus lisää Y-Säätiön mukaan asumismukavuutta mm. tasaisen lämpötilan ja kohtuullisten asumiskustannusten muodossa. ”Lisäksi pyrimme kiinteistön asukastoiminnan ja asukkaiden neuvonnan kautta tukemaan asukkaita hiilijalanjäljen pienentämisessä ja kestävissä asumisvalinnoissa”, mainitsee Pääkkönen käytännön toimenpiteistä.
Pirkkalan Turriin A-energialuokan vuokratalo kaukolämmöllä
Pirkkalan Turriin valmistunut uusi vuokratalo on esimerkki siitä, miten kunnianhimoiset ympäristötavoitteet voidaan yhdistää asukaslähtöiseen asumiseen. Talo täyttää tiukat A-energialuokan vaatimukset ja hyödyntää toimitusvarmaa ja joustavaa kaukolämpöä.
”Lämmitysmuodoksi valikoitui kaukolämpö sen energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden vuoksi. Kaukolämpö mahdollistaa liittämisen uusiutuvaa energiaa hyödyntäviin ratkaisuihin ja tukee Y-Säätiön ympäristötavoitteiden sekä rakennusten A-energialuokan saavuttamista”, kertoo Pääkkönen.
”Lisäksi kaukolämpö vähentää rakennuksen omien lämmitysjärjestelmien tarvetta. Tämä yksinkertaistaa energiaratkaisujen hallintaa ja ylläpitoa.”
Moni rakennuttaja pohtii, voiko kaukolämmitetty talo yltää A-energialuokkaan. As Oy Pirkkalan Torninjuuri 9 A osoittaa, että se onnistuu yhdistämällä kaukolämmön tehokas käyttö älykkäisiin energiaratkaisuihin, esimerkiksi lämmönjakelun optimointiin ja energiatehokkaisiin rakennusmateriaaleihin. Näin saavutetaan huipputason energialuokka ilman, että asukkaille syntyy merkittäviä lisäkustannuksia.

Sarjakuristin kaventaa sähkön kaistaa
Tampereen Energia Sähköverkko otti sarjakuristimet käyttöön Alasjärven sähköasemalla 13. lokakuuta. Kuristimia voidaan käyttää verkon tehonjaon tasaamiseen, joten ne parantavat verkon käytettävyyttä. Tilannetta voi verrata liikenneverkkoon: jos yhdellä tiellä vähennetään kaistoja, liikenne ohjautuu osittain muille teille ja vähentää kyseisen tien liikennettä. Sarjakuristimella saadaan kuormia tasattua rinnakkaisten johtojen kesken ja mahdollistetaan nykyisen sähköverkon tehokkaampi käyttö.
Liito-orava, mäkihiilikoi ja mustaliuske
Sarjakuristinalueen vieressä Alasjärvellä oli havaintoja liito-oravista ja Teiskontien penkassa elelee mäkihiilikoi. Nämä piti ottaa huomioon suunnittelu- ja rakennusvaiheissa. Liito-oravaselvitys osoitti, ettei sarjakuristinkentän rakentaminen heikennä liito-oravien elinympäristöä ja kulkuyhteyksiä.
Geologian tutkimuskeskuksen kartan mukaan rakennusalueen läheisyydessä maaperässä kulkee mustaliuske-esiintymä. Mustaliuskeen mahdollista esiintymistä piti tarkkailla aistinvaraisesti kaivutöiden aikana. Taratestin asiantuntija kävi kertomassa työmaalla mustaliuskeesta, koska asia oli kaikille uusi. Mustaliusketta rakennusalueella ei kuitenkaan havaittu.
Lisäksi teetimme sarjakuristimista ennakkoon meluselvityksen, että osasimme määritellä sarjakuristimien suunnittelua varten maksimiäänitason. Sarjakuristimet eivät saa aiheuttaa äänihaittaa naapureillemme.





